Pispalan Moreeni ry

Lauri Viita -museo

Portaanpää 8
Museo
ulkoa Museo
sisältä
Lauri Viita -museo sijaitsee Pispalanharjun lounaisrinteellä talossa, jonka rakensivat kirjailija Lauri Viidan isä Emil Viita ja Alfhild-äidin isä Juho Nikander vuosisadan vaihteessa. Taloon rakennettiin kahdet huoneet eli kaksi keittiön ja kamarin käsittävää asuntoa. Rakennusta jatkettiin 1920-luvun alussa. Kirjailija Lauri Viita asui talossa vuosina 1922 - 1937. Lauri Viita -museo antaa kävijälle hyvän käsityksen pispalalaisen työläisperheen asumiskulttuurista, sillä näitä huoneen ja kamarin koteja on ollut Pispalassa noin 80 prosenttia, ehkä vähän enemmänkin.

Kotiseutuyhdistys Pispalan Moreeni ry on tuntenut toimintansa alusta asti kaiken Lauri Viitaan liittyvän läheiseksi ja tärkeäksi osaksi toimintaansa. Vuoden 1937 jälkeen talo oli useilla eri omistajilla. Vuonna 1971 tuli tiedoksi että silloinen omistaja Aili Alanen oli halukas myymään kiinteistön hyvinkin edullisesti. Myyjän nimenomainen toivomus oli , että rakennukseen perustettaisiin kirjailijamuseo. Oston teki mahdolliseksi syntyperäisen pispalalaisen kauppaneuvos Kalle Kaiharin lahjoitus. Talon kauppa vahvistettiin v. 1973.

Pispalan Moreeni sai hoidettavakseen huonokuntoisen rakennuksen. Yhdistys ryhtyi mittaviin talkoisiin maisteri Kyllikki Heleniuksen johdolla. Tarvikkeiden rahoittamiseksi ryhdyttiin erilaisiin kampanjoihin. Jäsenistä löytyi ammattitaitoa ja halukkuutta ilmaiseen työhön. Varsin mittavan kunnostustyön ja museaalisen aineiston keräyksen jälkeen Lauri Viita -museo oli valmis virallisiin avajaisiin lokakuussa 1977. Yli kaksikymmenvuotisen toiminnan aikana rakennusta on kunnostettu, - esim . ulkomaalaus suoritettu kolme kertaa, katto ja ikkunat uusittu, perustus hiekkapuhallettu, putket uusittu, lämpöeristystä parannettu jne.

Lauri Viita -seuran sivut
Kartta museon lähiympäristöstä - Museo Pispalan kartalla
Pispalan portaat - lisää tietoa Pispalasta

- - -
Lauri Viita -museon ylläpidosta vastaa Lauri Viita -seura.
Museo on avoinna sunnuntaisin klo 12-15 toukokuun alusta syyskuun loppuun sekä heinä-elokuussa myös lauantaisin klo 12-15.
Museonhoitaja on Anna Ulvinen, puh. 040 745 3587 tai anna.ulvinen(at)uta.fi.
Ryhmät voivat varata käynnin muinakin aikoina em. numerosta.
Lauri Viita -seuraan voit ottaa yhteyden myös sähköpostitse info@lauriviitaseura.org.